Liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon
Enontekiön vesihuoltolaitoksen vesijohto ja viemäriverkkoon liittyminen.
Liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon
Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen.
Asioi tästä
Ehdot ja kriteerit
Taajamassa sijaitsevan kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa.
Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla.
Toimintaohje
Ennen kunnallisen vesi- ja viemärijohtoverkostoon liittymistä asiakkaan on tehtävä liittymissopimus Enontekiön kunnan vesihuoltolaitoksen kanssa. Samoin kunnassa tulee hyväksyttää suunnitelmat vesijohdon ja viemärin rakentamisesta (tonttijohdot).
Maksullisuuden tiedot
Vesi- ja viemärijohtoverkkoon liittyminen on maksullista.
Palvelun tausta ja lainsäädäntö
Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.